Ikonittomilla rannoilla: Itkuvirsiperinne ennen ja nyt

Tervetuloa tutustumaan itkuvirsien eheyttävään ja hoitavaan maailmaan!

Itkuvirret ovat improvisoitua kansanrunoutta, jotka ilmaisevat surua ja myös muita voimakkaita tunteita. Itkuvirret ovat auttaneet puhdistumaan ja päästämään irti surusta ja jatkamaan elämää.
Itkuvirsien esittäminen, jakaminen ja kuuleminen on ollut hyvin terapeuttista, hoitavaa ja eheyttävää.

Itkuvirsikurssin aikana käymme läpi karjalaista itkuvirsiperinnettä elävänä osana yhteisön arkea eli ns. itkuvirsien ensimmäistä elämää.
Tutustumme perinteeseen myös äänitteiden, esimerkki-itkujen ja vanhojen itkijöiden kautta .
Itkuvirsien ”toinen elämä” oli karjalaisten siirtolaisten ylläpitämää karjalaisuuden itsetuntoa ja omien tunteiden ja muistojen purkua ja käsittelyä uudessa kotipaikassa ja kaipuun tukemista itkuilla.
Itkuvirsien ”kolmantena elämänä” voidaan pitää äänellä itkemisen uutta nousukautta ja perinnetietoisuuden nousua 1990- luvulta lähtien.

Kurssipäivän toisessa osassa pohdimme nykyitkujen mahdollisuuksia terapeuttisena, ennaltaehkäisevänä ja puhdistavana perinnemuotona.
Opettelemme itkumelodian muodostamista ja oman henkilökohtaisen itkukielen hahmotusta (itkuaihe, itkupolku ja itkumelodian löytäminen).
Pohdimme myös kollektiivinen itkun ja sen avulla yhteisön hoitamisen mahdollisuutta. Ei pidä myöskään unohtaa kiitollisuus- ja iloitkuja!

Itkuvirsien myötävaikutuksella voimme löytää reitin takaisin yhteisöllisyyden kokemiseen!

Kurssin hinta 100€ tulisi olla maksettu viimeistään neljä päivää ennen kurssipäivää  tilille FI66 5042 0020 0332 04 (Johannes Setälä -keskus), viestikenttään: itkuvirret/kukkavuori 2017.

Ilmoittauduthan mukaan kurssille viimeistään keskiviikkona 23.8.2017 finno.ugric.arctic.shamanism@gmail.com ja/tai Susannalle 050-4926666 ja kukkavuoreen

Tarjolla teetä, kahvia ja pientä purtavaa.

Opettajana toimii diplomoitu itkuvirsiperinteen opettaja Susanna Aarnio (Äänellä Itkijät ry:n jäsen).